Ratapyöräilyn SM 2014 ja “Materon kilometrin” alkukiihdytys.

Äkkiä se kesäkin on luiskahtanut. Ilman viilenemisen tunnen jo siitä, että aamupalaa vedellessä palelee jo varpaita – miten niin kehno ääreisverenkierto? Kisakauden viimeinen “piikkaus” alkaa häämöttämään edessä ja nyt keskitytään lepoon ja viimeistelyyn. Edessä olisi vielä kolme koitosta: OJ-Maantieajot Liedossa 10.8. ja seuraavan viikonlopun ISM-tempo ja maantie. Sen jälkeen voikin alkaa treenaamaan taas salilla, mikä on allekirjoittanutta kuumottanut jo tovin ja siirtyä pikkuhiljaa cyclocrossin pariin. Ai niin – ja saa ajaa fiiliksen mukaan.

Jos ensimmäinen kisailukausi pitäisi kiteyttää yhteen sanaan, niin se olisi varmasti “kokemus”. Lähdin rohkeasti epämukavuusalueelleni. Pysyin porukoissa, ajoin kovaa, ajoin välillä hiljempaa, kaaduin, mursin sormia, tipuin porukoista, keskeytin, petyin, tulin maaliin, hengästyin ja läähätin, tunsin kipua, mutta päällimmäisenä mielessä on tunne itsensä ylittämisestä.

Kun vertaan ajatuksiani ensimmäisen kisan kalkkiviivoilta näihin loppukesän karkeloihin, on paljon muuttunut. “Mitä helkuttia sinä oikein teet täällä” -tuntemukset ovat vaihtuneet tiimikavereiden laatujuttuihin ja kisatuttavuuksien tervehdyksiin. Itseluottamus on kasvanut kilometri kilometriltä ja rutiinit alkavat olla tutumpia. Lajin parissa on isoja persoonia ja hatun noston arvoisia herrasmiehiä, kuten SM-paritempon jälkeen jututtamani M75-sarjassa ajava Reijo Munne – enpä ole kovakuntoisempaa masteria nähnyt! (HUOM! Linkki korjattu).

Kiitoksia kaikesta tuesta (ja ymmärryksestä) Annille, treenauttamisesta Jannelle, kokemuksen rintaäänestä Anterolle, Juhanalle ja Myylle sekä kannustuksesta Janille, Juholle, Mikolle, kotiväelle ja kaikille muillekin. (EDIT: enhän mä kaikkia muistanut kerralla!).

Tämä olkoon tällainen välitilinpäätös ennen kauden päätavoitteita. Palataan ensi viikolla Liedon jälkitunnelmissa ja ISM-kuulumisissa!