Ajaako vai treenata?

Palojoen kinnaamista Vuelta Vantaassa 2014.

Palojoen kinnaamista Vuelta Vantaassa 2014. ©Jari Birling

Sain tällä viikolla päähäni oivalluksen, joka on melkeinpä tämän kirjoituksen arvoinen. Nautin vielä viime vuonna pelkästä ajelusta ilman sen kummempaa päämäärää tai treenispeksejä. Kunhan vain polkaisi pyörän liikkeelle, kävi vetelemässä satkun sinne tänne ja tuli kotiin tyytyväisenä. Tänä kesänä ei tällaisia tuntemuksia ole sitten ollutkaan. Ajamiseni ja suhtautumiseni lajiin on muuttunut huimasti – kiitos Nurmisen treeniohjelman ja kaikkien kisatapahtumien, joihin tähtäimet asetettiin. Filosofia onkin nykyään tällainen: säästetään paukut kisoihin ja ajetaan siellä kovaa. Kaikki muu on valmistavaa – henkisesti että fyysisesti. Tietenkään kaikkiin kisoihin ei valmistauduta samalla tavalla, vaan osa ajetaan “osana treeniohjelmaa”. Viivalle lähdetään kovan treeniviikon päätteeksi ja sehän on allekirjoittaneelle kostautunut pari kertaa DNF:nä.

Listaan tässä sekä hyvät että huonot puolet, joita tarkan ohjelman noudattamisesta on seurannut. Lähdetään liikkeelle plussista.

PLUSSAT
+ Ajankäyttö tehostuu: ei turhaa käkkäilyä, vaan määrätietoiset treenit ja homma pakettiin. Rouvakin tykkää…
+ Kehitys on helpompi havaita: watit kertovat selkeästi mihin suuntaan mennään. Autotalli ja “raineri” ovat ympäri vuoden samalla tuulella, joten ympäristön vaikutus minimoituu.
+ Kuormittavuuden ennakointi on helppoa: vapailla lenkeillä tulee revittyä aivan turhaan ja homma menee joko nylkemiseksi tai kinnaamiseksi. Molemmista on yhtä paljon hyötyä kuin tyhjillä kumeilla ajelusta.
+ Olen oppinut lepäämään: ennen ajattelin pyöräilyä enemmän painonhallinnan työkaluna. Nyt harrastamisen luonne on muuttunut tavoitteellisemmaksi, joten lepopäivänä en tunnekaan enää samanlaista syyllisyyttä kuin aikaisemmin, vaan se on enemmän palkinto tehdystä työstä.

MIINUKSET
– Pyöräilyn sosiaalinen ulottuvuus siirtyy kisatapahtumiin: porukkalenkkien määrä on tippunut rajusti viime kuukausina.
– Kärsimyksen määrä on noussut eksponentiaalisesti: jokainen treeni tuntuu enemmän tai vähemmän pahalta.
– Muu elämä ja menot muuttuvat alisteiseksi pyöräilylle: kisat määräävät viikonloppujen menot ja treenit viikon menot ja tekemiset. Ma ja pe ovat vapaita. Siinä raamit.
– Väsymyksen määrä kasvaa: jos lyö lepopäivän laimin, niin sen kyllä huomaa. Väsymys myös eskaloituu nopeasti tehotreeniviikkojen aikana.

Nyt alkaakin sitten henkinen valmistautuminen illan ratakisoihin ja sunnuntain paritempon SM-kisoihin, joihin lähdemme Salvannon Anteron kanssa jyyhkimää. Onneksi kisat ovat kotinurkilla, niin ei mene koko sunnuntai säätämiseen.

Tämä kirjoitus onkin hyvä lopettaa lausahdukseen, jonka kuulin tiimikaverini suusta: “Hitto kun kisat sotkevat treeniohjelman!”.

Advertisements
Standard

2 thoughts on “Ajaako vai treenata?

  1. jhietala says:

    Hyvä postaus. Kaksi asiaa juolahti mieleen:
    1) Kisatulokseen vaikuttaa pelkän raa’an wattimäärän lisäksi taktinen näkökulma ja kyvykkyys mukautua muuttuviin tilanteisiin. Sen takia pidän itse jonkun verran ei-täysin ohjelmoituja ryhmäharjoituksia mukana, jotta en pysty itse määrittelemään rasitustasoa. Vrt. Siltamäen tykittelu vs. trainerilla 5*2min/2′ tms. Riski on myös olemassa, että ajelu menee siihen kuuluisaan kinnaamiseen mutta vähän sopimalla etukäteen saa usein vietyä hommaa haluttuun suuntaan.
    2) harjoittelun henkinen kuormittavuus. Harrastuksen mielekkyys pitkällä tähtäimellä voi vaarantua, jos harjoittelu kahlitaan liiaksi. Omalla kohdalla taklaan tätä esimerkiksi niin, että kun kaikki kauden pääkisat ovat jo ohi harjoittelen aikalailla fiiliksen mukaan. Aika ajoin kuulee talvisin ensimmäisten vuosien treenaajista, jotka kehuskelee ajaneensa trainerilla 4 tunnin PK -lenkin. Harva pidempään harrastanut kuitenkaan näin tekee, vaan treeniä muokataan olosuhteiden ja kelien mukaan. Amatööripyöräilyssä, missä kokonaiskuormaan vaikuttaa niin perhe- kuin työtilanteet, niin mielestäni optimitreenaus syntyy tasapainottelemalla ohjelmoitua harjoittelua järjen äänellä sovellettuna. Henkinen tai fyysinen kuormitus vaatii hienosäätöä.

    • Täyttä asiaa. Ykköskohta on kyllä juurikin tuollaista kellosepän tarkkuutta vaativaa hommaa. Mäkkilenkit simuloivat hyvin kisoja, koska rytmi vaihtuu ennalta-arvaamattomasti ja sieltä varmaan “valmistuvat” parhaat telaketjukuskit (taito, joka on aika monella hakusessa kisoissa ja kuntotapahtumissa). Oma pää kestää 1.5 h trainerin päällä. Sen jälkeen voi lähteä pihalle. Oma fiilistelyajo ja pohjien rakentaminen alkaa puntin rinnalla marraskuussa, kunhan cyclocrossit on ajettu alta pois. Sitten mennäänkin vapaamuotoisemmin pyörän kanssa jopa helmi-maaliskuun vaihteeseen. Samalla aikaa kuitenkin on tavoitteena rakentaa tiukka punttiohjelma, jotta saa lahkeen kireämmäksi ensi kesälle.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s