Hyppää peesiin!

Follow my blog with Bloglovin

Aivan ensiksi on tietenkin luontevaa kertoa hieman itsestäni. Samalla tämä toimii lähtötason dokumentaationa sekä minulle että mahdollisille kiinnostuneille. Samalla tämä antaa aika hyvän kuvan lähtökohdista, mistä tällainen sunnuntaiurheilija lähtee liikkeelle.

Olen herran vuonna 1977 syntynyt kajaanilainen – sittemmin helsinkiläistynyt – uroshenkilö, joka innostui pyöräilystä reilu 10 vuotta sitten. Tätä kuningaslajia harrastan mahdollisimman monipuolisesti – maastoa, maantietä, cyclocrossia ja rataa. Viimeiset kaksi vuotta olen treenannut tavoitteellisesti ja 16.12.2013 hankin itselleni kisalisenssin – samana päivänä kun ne tulivat myyntiin. Asia, jota en koskaan uskonut tekeväni.

Tässä hieman faktaa, jonka avulla edesottamuksiani voi laittaa oikeaan perspektiiviin.
– Leipätyökseni olen luova johtaja sekä osakas mainostoimisto Pohjolan Myllyssä
– Perheeseeni kuuluu tällä hetkellä avopuolisoni Anni ja Leo-kissa
– Urheilutaustaa minulla ei ole. Vietin nuoruuteni bänditreeniksellä sekä kuppiloissa
– Treenaan vuodessa noin 650-700 tuntia, ajokilometrejä kertyy noin 9000
– Pyöräilyn ohella aikaani vie 2 bändiä ja vapaaehtoistyöni Helsingin Pelastakaa Lapset ry:ssä

Kuten varmaan huomaat, on elämässäni muutakin kuin pyöräily – kuten meillä kaikilla lajin harrastajilla. Suurin työ itse treenaamisen lisäksi onkin ollut löytää kaikki tarvittavat tunnit lajille. Tämä on tarkoittanut aikaisia herätyksiä ja myöhäisiä treenejä, luovaa ajankäyttöä ja ennen kaikkea suunnitelmallisuutta – ominaisuutta, jonka olen joutunut opettelemaan alusta saakka.

Aloitin projektini vuoden 2013 alusta saakka. Vaikka olen harrastanut pyöräilyä ja liikuntaa säännöllisesti yli 10 vuoden ajan, oli vyötärölle kertynyt huomattavasti jotain sellaista, mitä siellä ei pitäisi olla näillä liikuntamäärillä – eli puhdasta läskiä. Olin “taistellut” painon kanssa jo muutenkin useamman vuoden ajan. Tuntui, että energiavasteeni oli todella hyvä – liikunnasta riippumatta kaikki ylimääräinen jäi aivan varmasti mukaan kannettavaksi lenkeillä.

Päätin joulun 2012 jälkeen elämäntapamuutoksesta ja se alkoikin tammikuun 1. päivä. Olen pitänyt nyt vuoden ruokapäiväkirjaa kätevän appsin avulla  (myfitnesspal.com), merkannut jokaisen treenini ja seurannut näin ravinnon saantia ja kulutusta. Lopputuloksena olen keventynyt vuoden alusta reilu 16 kiloa. Sellaisen määrän alkaa jo pyörän päällä huomamaan. Alkoholin käyttö on vähentynyt myös ja ohjenuorana on ollutkin sellainen kohtuus, että seuraavana päivän treenejä ei krapulan vuoksi peruta. Eli parempi on, kun ei hanki olotilaa itselleen.

Lokakuun alusta saakka olen treenannut Training Peaksin kanssa. Samaan aikaan jätin myös lihan syömisen kokonaan pois ja lisäsin ruokavaliooni kasan lisäravinteita ja super foodeja. Itseänikin jännittää, mitä tästä oikein tulee.

Tässä vielä pohjaksi muutamia lukuja, joiden kehittymistä seuraan tulevan vuoden aikana. Tiedä sitten, miten porukka näitä yleensä piilottelee, mutta näytän tämän hetkiset “korttini” tässä avoimesti.
– Aerobinen kynnys 144/225 w (Vierumäki 6.11.2013)
– Anaerobinen kynnys 160/271 w (Vierumäki 6.11.2013)
– Maksimitehot 1 sek/1632 w, 5 sek/1416 w
– 10 km TT 14:52
– Paino 88 kg, rasvat 13% (kisapainotavoite 83 kg)

Tavoitteena onkin nostaa kynnyksiä kesäksi (nuohan nousevat melkein itsestään varmaan 20 yksikköä kun testi tehdään maantiellä pyörän päällä, kuten useimmilla pyöräilijöillä, johtuen lämpenemisestä yms.). Tällä hetkellä jalkaa tuntuu voiman puolesta riittävän, joten mäet ja pienemmät kinkareet menevät helposti penkiltä pistellen. Nyt vain kerätään vauhtia ja kestävyyttä kesän kahinoihin.

Palaillaan!

Advertisements
Standard

One thought on “Hyppää peesiin!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s